Kuva: Sari Tulla.

Hiski Salomaan muistomerkki

Hiskias Möttö lähti monien kangasniemeläisten nuorten tavoin Amerikkaan paremman elämän toivossa. Moni palasi muutamien vuosien kuluttua takaisin, moni jäi myös sinne. Hiski eli mielenkiintoisen ja vaiherikkaan elämän, mutta säilyi sielultaan aina kangasniemeläisenä.

Hiski Salomaa

”Mikä siitä tullookaan tuosta pojasta, kyselee äiti päätään puistellen vakavasta mutta veijarimaisesta nuoresta Hiskiaasta. Hän ei kuitenkaan ole tosiasiassa kovin huolissaan, pikemminkin vain vaivautunut kymmenvuotiaan poikansa jämäkästä tarmokkuudesta, joka alkaa vetää Kangasniemen laitakulmilla huomiota puoleensa vuosisadan vaihteen häämöttäessä.”

Hiski Salomaa, alun perin Hiskias Möttö, syntyi 17.5.1891 kyläräätäli Anna-Leena Mötön aviottomaksi pojaksi. Hän vietti lapsuutensa Luusniemellä Tipsalon torpassa.

”Ei tämän pojan koti suurempi ollu,
ku kartanon koirankoppi,
vaan se oli mulle niin hellä ja nätti
ja ainoa rauhan soppi.”

Hiskiaksen äiti Anna-Leena kierteli räätälintöissä ja poika kulki hänen mukanaan. Harjunmaalla ja Kangasniemen kylillä Hiskias tunnettiin ”riätälin Hiskinä”. Hiskias-nimen helpompi muoto on peräisin siis jo lapsuusajoilta, ja sen nimen hän otti myöhemmin käyttöönsä.

Äidin kuoltua v.1908 Hiski lähti Amerikkaan – vain 17-vuotiaana.

”Lyhyenläntä, mutta tarmokas nuorukainen seisoo kahden suurin piirtein saman ikäisen ystävänsä kanssa Kangasniemen postin pihassa. He odottavat hevosvaunuja päästäkseen kapsäkkeineen ja matka-arkkuineen aloittamaan matkan. Sarkalakeissaan ja pitkissä palttoissaan lokakuun pakkasen armoilla kyyristelevät nuoret herrat näyttävät vanhoilta ukoilta, mutta he ovat vasta taipaleensa alussa. Hiskias Möttö niistää lapaseensa rehdin varmana. Edessä oleva seikkailu ja toive uudesta elämästä lämmittävät: ollaan lähdössä Amerikkaan.

Viimein kolisevat vaunut ja naukkuja ottanut turkispeitteeseen kääriytynyt ajuri saapuvat. Hevosten turvista kihoava hengityksen höyry katoaa aamun hämärään. Pojat kipuavat kyytiin innosta väristen. Kylän piipuista nousevat tutut savut kohti mittaamatonta taivasta. Hiskias nostaa toisenkin jalkansa Kangasniemen raitilta ja hyppää kyytiin. Tulisi kulumaan vuosikymmeniä ennen kuin hän laskisi kiiltävän kenkänsä jälleen kotikylän kamaralle. Talot pienenevät vaunujen jatkaessa metsäpolulle, taaksepäin ei vilkuilla”

Hiski oli pienikokoinen, hintelä poika ja Amerikan matka oli päättyä Britannian Hulliin, josta hänet ”heikon kuntonsa” vuoksi meinattiin käännyttää takaisin. Matka kuitenkin jatkui ja hän pääsi päämääräänsä – Amerikkaan.

Hiskias solmi avioliiton Vehmaalta kotoisin olevan Aini Saaren kanssa heinäkuussa 1915. Nuori pari asui vuokralla muiden perheiden kanssa suuressa talossa. Työteliäinä he alkoivat rakentaa uutta elämäänsä.

”Käsky tää kuuluu se tuttu sulle lie,
nyt hempukkasi sä vihille vie,
ryysyt rääsyt yhtehen lyö
ja yhteistä puuroa syö.”

Hiski Salomaa: Savonpojan Amerikkaan tulo

Hiski ja Aini. Kuva: Kotiseutuarkisto.

Pelimanniyhtye Möttöläiset: Kulkijapoika

Alkuun Hiskias toimi räätälinä pienessä South Range –nimisessä kaupungissa Michiganissa. Oman räätälinliikkeen Hiskias perusti vuonna 1920-luvulla. Verrattuna moniin muihin siirtolaisiin, Hiski ja Aini elivät Amerikassa hyvin toimeentulevina amerikansuomalaisina.

Amerikassa Hiski esiintyi kuplettilaulajana ja teki esiintymismatkoja suomalaisseuduilla. Hän oli suosittu esiintyjä perhejuhlissa sekä suomalaisten haaleilla.

Vuosina 1927–1931 Hiski levytti Columbia-yhtiöille kahdeksantoista kappaletta ensin pelkän harmonikan, myöhemmin pienen yhtyeen säestyksellä. Hän levytti mm. Lännen lokarin, Iitin Tiltun, Tiskarin polkan sekä Taattoni majan. Tyypillistä Hiskin lauluissa oli runsas huumori, mutta samalla myös terävä havainnointi ihmisten toiminnasta. Hän osasi ja uskalsi sanoa sanottavansa aidosti, kansanmiehen äänellä.

”Olen kotiton kulkija poika
ja maailma kasvatti mun
ja ne tavat jotka maailmalla opin
niitä en ole unhoittanut.”

Vuonna 1947 Electro-yhtiö julkaisi uuden painoksen Lännen lokarista. Suomessa Lännen lokari muodostui ehkä tunnetuimmaksi Hiskin lauluista. Yleisradion toimittaja Pekka Tiilikainen soitti Lännen Lokarin, Iitin Tiltun ja Tiskarin polkan suomalaisten sydämiin niin syvälle, ettei sitä ”hevillä” unohdeta. Yksi syy Salomaan suosioon saattaa olla myös siinä, että hänen lauluissaan ei ole väkivaltaa, vihaa eikä katkeruutta, vaan ne saavat rempseydellään kuulijan hyvälle tuulelle.

”Kuten Hiski tilannettaan itse kuvasi, kun paljon kulkee niin, ei huvita olla missään kauempaa. Monet maailmankansalaisiksi muuttuneet amerikansuomalaiset eivät lopulta kokeneet kodiksi sen enempää Yhdysvaltoja kuin Suomeakaan.”

Salomaat vierailivat useita kertoja Suomessa.

”Suomessa vieraillessaan Hiski teki tarvittaessa töitä muun muassa ompelemalla vaatteita sukulaisille ja tuttaville. Hänet pyydettiin myös pärekattotalkoisiin Vehmaalla, Puttaan Simolassa. Kattotöiden ohessa laulaja rallatteli välillä ronskejakin viisuja kyläläisten iloksi ja ihmetykseksi.”

Hiski ja Aini haaveilivat muutosta Suomeen. Turusta he olivat katselleet jo paikkaa ravintolalle.

”Ruska iloitsee puiden lehdillä, kurjet lentävät etelään, kullankeltainen heinä täyttää ladot ja sienet tuoksuvat metsissä. Ensilumi sataa maahan. Pihan omenapuu pudottaa viimeiset tummuneet lehtensä ja luuranko-oksat piiskaavat tuvanseinää tuulessa. On aika lähteä. Hiski ja Aini pakkaavat tavaransa. Jäähyväiset ovat pitkät, lämpimät ja haikeat. Laivamatka yli Atlantin pelottaa heikkokuntaoista Ainia. Hiski ja sukulaiset ovat huolissaan.”

Hiskin ja Ainin yhteinen haave jäi toteuttamatta, sillä Aini sairastui vakavasti ja kuoli vuonna 1953. Hiski toi vaimonsa tuhkan Vehmaan kirkkomaalle.

”Edellisen matkan jälkeen itämään jäänyt unelma paluusta Suomeen on muuttunut haikeaksi: satamassa tajuaa nopeasti, ettei mikään mennyt niin kuin suunniteltiin. Vaimo ei ole käsipuolessa valmiina perustamaan ravintolaa, vaan tuhkana pienessä uurnassa, muiden matkatavaroiden joukossa. Hiski katselee ympärilleen, hän näkee tutut kasvot, mutta ymmärtää samalla, ettei hänellä ole kiintopistettä Suomessa. Eikä Amerikassa.”

Hiski viipyi viimeisellä vierailullaan verrattain pitkään, lähes puolitoista vuotta. Hän kävi myös Kangasniemellä tapaamassa sukulaisia ja ystäviä. Hänen kerrotaan tuoneen autoilija Eelis Pynnöselle tullessaan Chevroletin, josta myöhemmin irrotettiin penkit ja autosta tuli Kangasniemelle ensimmäinen ambulanssi. Eeliksen vaimo Lyyli oli kätilö, joten ambulanssi oli tarpeellinen niin Pynnösen perheelle kuin koko paikkakunnallekin. Siihen saakka Lyyli oli joutunut matkaamaan synnytyksiin jalan, suksilla tai hevoskyydillä.

Kerrotaan myös, että Hiski souteli kesällä ystävänsä Eino Ukkosen kanssa ja sävelsi veneessä kappaleen Puulajärven valssi, joka jäi kupletistin viimeiseksi lauluksi.

”Puulajärven rannan muistot
taas saapuu mieleeni.
Sen kauniit koivupuistot
tuo tunteet sieluuni.
Sydämeni sykki rinnan
kans järven laineiden.
Keskellä järvenpinnan
kuljen kanssa aaltojen.”

Hiski palasi Amerikkaan hoitamaan vielä viimeisiä asioitaan, toiveena muuttaa pysyvästi Suomeen. Sekään toive ei toteutunut, sillä hän kuoli 7.7.1957 newyorkilaisessa sairaalassa.

”Hiski Salomaa haudattiin Vehmaan Vinkkilän kauniille hautausmaalle kesän käännyttyä syksyyn. Paikalla olivat Ainin sukulaiset ja ystävät Vehmaalta. Hauta peittyi kukkalaitteista ja suruviesteistä. Syksyn kirkkaanpunaisiksi värjäämä vaahteranlehti laskeutui niiden päälle. Koivujen oksat olivat jo alastomia, Puulajärvi jäi kovin kauas.”

Pentti Rahikainen: Puulajärven valssi (san. Hiski Salomaa)

Ainin ja Hiskin hauta Vehmaalla. Kuva: Sirkka Ravolainen.

Juhani Saksan toteuttamassa muistomerkissä Hiski Salomaa pääsi kaipaamiinsa lapsuusmaisemiin Puulan rannalle.

Salomailla Kangasniemen
on järvi kaunoinen.
Mä muistan saaren pienen
keskellä aaltojen.
Lapsuuteni ajan hetken
vietin saaren rannalla.
Taaskin on sieluni retket
Puulajärven rannalla.

Hiski tänään

Ainin kotitalon vintiltä (Vehmaalta) löytyi Hiskin säveltämättömiä tekstejä. Sävellykset näihin teksteihin teki kangasniemeläinen Hannu Keinänen. Uudet kappaleet Jaassi ja Kulkijapoika on levyttänyt Pelimanniyhtye Möttöläiset.

Hiskin lauluista on tehty ja tehdään jatkuvasti uusia sovituksia mm. Hiskin Pimpuloiden, Kalla -kvartetin ja Hiskias Möttö & Mojakan toimesta. Musiikkinsa kautta Hiski uudistuu ja elää yhä.

Kesällä 2008 ja 2009 teatteri Ilona esitti Hiski Salomaan elämään perustuvaa musiikkinäytelmää Lännen lokari.

Juhani Saksa

Kangasniemeläinen kuvanveistäjä Juhani Saksa on työskennellyt taiteen parissa yli 50 vuotta, ja yli puolet tästä ajasta kivien kanssa. Perustiedot kivien työstämiseen Juhani on hakenut Italian Carrarasta, marmorivuorten kupeesta. Hän on viettänyt siellä kymmenen talvikautta, jolloin Italian kymmenet marmorilajit ovat tulleet hänelle tutuiksi ja muodostuneet lukuisiksi veistoksiksi.

Kivien tarina alkaa 4,7 miljardin vuoden takaa – ajasta, jolloin maapallomme alkoi muotoutua. Monien mielenkiintoisten vaiheiden ja miljoonien vuosien kuluessa kivien kehitys ja elämä jatkuu edelleen. Kivillä on paljon kerrottavaa, jos niitä tarkkaileva tuntee kiviä kohtaan aitoa kiinnostusta ja antaa niille mahdollisuuden avautua. Jokaisen kiven sisällä on oma aiheensa. Uuden muodon tarkoituksena on herättää ohikulkijoissa kiinnostusta ja käynnistää katselijan mielikuvitus.

Juhanin veistoksiani saa kosketella. Useimmille kiven lämpö ja sen pinnan pehmeys tuottavat yllätyksen. Kivi elää koko ajan – se huomioi ympäröivän lämmön, ilman kosteuden ja valon.
Juhani Saksa on tehnyt lukuisia julkisia teoksia eri puolille Suomea mutta myös Japaniin, Norjaan, Puolaan, Ruotsiin ja Tanskaan.

KiviGalleriassa Vaimosniemellä on heinäkuun ajan näyttely, jossa Juhanin uusimmat työt ovat esillä. KiviGalleriaan kannattaa käydä tutustumassa, sillä jo pelkkä ympäristö on tutustumisen arvoinen.

Yhteystiedot:
Juhani Saksa
puh. 040 586 1878
Vaimosniemi, 51200 Kangasniemi
juhanisaksa.com

LÄHTEET
Pitkänen, Silja & Sutinen, Ville-Juha 2011. Värssyjä sieltä ja täältä. Hiski Salomaan elämä ja laulut. Porvoo: Bookwell Oy. (27, 28, 282-283, 330, 339, 345, 353, 355, 359, 361)
Juhani Saksa, Kuvanveistäjä. www.juhanisaksa.com