Punavankien muistokivi on Leppäniemessä Telkonlahden tien varressa. Kuva: Sari Tulla.

PUNAVANKIEN MUISTOKIVI

Kangasniemen työväenyhdistys ja Suurolan kylätoimikunta pystyttivät Punavankien muistokiven paikkaan, jossa Leppäniemestä karanneet punavangit teloitettiin 19.4.1918. Leppäniemessä säilytettiin tuolloin noin kahdeksaakymmentä punavankia.

Muistokiven paljastustilaisuudessa sunnuntaina 30.10.1988 puhui SDP:n puolueneuvoston puheenjohtaja Risto Tuominen. Hän muistutti kuulijoita niistä vastoinkäymisistä, joita kansakuntamme on saanut kehityksestään maksaa:

”Vuoden 1918 tapahtumat, jättivät syvät arvet. On kuitenkin muistettava, että kansamme kehitys on kulkenut vaikeiden aikojen kautta tämän päivän hyvinvointiin.
Monet ihmiskohtalot olivat tuolloin mittaamattoman syviä. Emme tiedä näiden nuorten kohtalokkaisiin vaiheisiin liittyvistä taustoista, kuin sen mitä perimätieto on meille jättänyt. On muistettava, että tuolloin nälkä ajoi nämäkin nuoret pakomatkalleen ja se päättyi tälle paikalle kohtalokkain seurauksin.
Parhaiten teemme kunniaa rakkaalle isänmaallemme uskomalla tulevaisuuteen: kasvattamalla ja rakastamalla lapsiamme, jotta he voisivat rakentaa yhteiskuntaamme kaikkien parhaaksi.”

Verner Wiiala oli Kotkan työväenyhdistyksen jäsen, ja hän on myös vakaumuksensa puolesta kaatuneiden luettelossa. Armas Hytönen oli kuollessaan vasta 17-vuotias.

Muistokiven paljastustilaisuudessa Sari Pynnönen lausui Aila Meriluodon runon Kakskymmentä suvea.

”Kakskymmentä suvea sulta sain,
oi elämä. Itkenkö? En!
Kakskymmentä suvea omistain
minä kuljen iloiten.
Kevyt kantaa on taakka ja rientää tie,
joka polveillen, joka kisaillen vie
läpi suven viimeisen.”

Aila Meriluoto

Kuuntele Aila Meriluodon runo Kakskymmentä suvea Sari Kuusjärven (os. Pynnönen) lausumana noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin:

Muistomerkin teksti:

”Tällä paikalla teloitettiin 19.4.1918 vakaumuksensa puolesta Armas Hytönen s. Kotkassa 18.01.1901. Verner Anttoninpoika Wiiala s. Kymin Mustasalossa 9.9.1892. Siirretty kirkkomaahan 1.12.1918.

Kangasniemen työväenyhdistys pystytti muistomerkin lokak. 1988 osoitukseksi tuleville sukupolville uskoen, että tämä maa voidaan rakentaa rauhan, rakkauden ja veljeyden yhteiskunnaksi.”

Lähteet:

Kangasniemen kunnallislehti 3.11.1988
Meriluoto, Aila 2004. Kootut Runot: Aila Meriluoto. Helsinki: WSOY.