Kirkkorakennus on sekä seurakuntalaisten koti että Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Kirkko on Jumalan läsnäolon näkyvä merkki ja evankeliumin sanatonta julistusta. Kirkon tehtävä on toimia kokoontumisen, hoidetuksi tulemisen ja lähettämisen paikkana, jossa kohdataan pyhä Jumala aivan erityisellä tavalla.
”Joka korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: Herra on minun turvani ja linnani.” Ps. 91: 1-2
Valon kirkko, Esa Orre
Vuonna 1776 annetun yleisen asetuksen mukaan Kangasniemelle olisi pitänyt rakentaa kivikirkko. Kivikirkon rakentaminen olisi tullut liian kalliiksi, sillä Kangasniemeltä ei ollut saatavissa tiilisavea, harmaakiveä eikä kalkkia. Pitäjänkokouksessa 3.6.1810 päätettiin anoa hallitsijalta lupaa puukirkon rakentamiseen.
Kirkon paikka oli vielä ratkaisematta. Kangasniemen ensimmäinen ja toinen kirkko sijaitsivat pitäjän etelälaidalla. Sijainti oli erityisesti pitäjän pohjoispuolella asuville hankala, koska heillä oli huomattavasti pidempi matka kirkkoon kuin muilla. Kun vuonna 1810 ryhdyttiin suunnittelemaan uuden kirkon rakentamista, pitäjäläisillä olisi ollut mahdollisuus valvoa etujaan. Syystä tai toisesta tämä mahdollisuus lyötiin silloin laimin. Pitäjän pohjoiskulmalaiset havahtuivat liian myöhään valvomaan etujaan, mutta tekivät sen sitten sitäkin ponnekkaammin. Pitäjänkokouksessa 4.3.1810 oli päätetty, että kirkko rakennetaan ”sopivalle paikalle lähelle silloista Dysterin torppaa kappalaisen maille”. Pitäjän pohjoiskulmalaiset olisivat halunneet kirkon rakennettavaksi Kaijanmäelle, ja kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa he koettivat estää rakennustöiden aloittamista.
”Tarinan mukaan sovittiin, että jonakin tyynenä iltana viedään hirsi keskelle Lapassalmea; kummalle rannalle hirsi ajautuu, sille rannalle kirkko rakennetaan. Kun kuitenkin pelättiin väärinkäytöstä, valittiin molemmin puolin kaksi miestä pitämään hirttä silmällä. Kävi niin, että itäpuolen vahdit olivat huolimattomia. Toinen lähti käymään kotonaan ja toinen nukahti. Silloin länsipuolen vahdit tulivat ja uittivat hirren omalle rannalleen. Näin kirkko rakennettiin salmen länsirannalle.”
Kirkon rakennustyöt aloitettiin 20.1.1811 pohjoiskulmalaisten vastustuksesta huolimatta. Kirkon rakennustöitä johti Savitaipaleella asuva kirkonrakentaja Matti Salonen. Hänen toivomuksestaan rakennustyössä käytettiin tottuneita ammattimiehiä. Salosen henkilökohtainen palkkavaatimus oli 20 tynnyriä viljaa ja 160 bancoruplaa.
Matti Salosen puumerkki Kangasniemen kellotapulissa. Kuva: Raija Vehmala.
Kellotapulista olisi pitänyt maksaa erikseen, mutta kangasniemeläisten ahdinkotilan takia Salonen suostui rakentamaan kellotapulin samaan hintaan. Myöhemmin Salonen toivoi, että voidakseen paremmin toimia työmaalla, hänen tulisi saada valmis ruoka. Kappalainen Brusin suostui 12 bancokillingin päivämaksusta antamaan Saloselle kolme ateriaa päivässä, kolme ruokaryyppyä ja kaljaa tarpeen mukaan.
Aapelin teoksessa Koko kaupungin Vinski on Maija Karman kuvitus. Maija Karman veli Hans Karma piti Kangasniemellä radioliikettä. Lieneekö Maija Karma käyttänyt Kangasniemen kellotapulia mallina Hömstadin kellotapulia piirtäessään?
Kirkon peruskivi laskettiin 7.10.1811. Puutavaran toimittaminen ja työmiehien saaminen työmaalle oli sangen työlästä, koska pitäjän pohjoiskulmalaiset vastustivat kirkon rakentamista edelleen. Ongelmista huolimatta Salonen johti rakennustöitä niin hyvin, että jo 11.10.1812 voitiin kirkko ja kellotapuli tarkastuksen jälkeen hyväksyä. Kuntalaiset olivat niin tyytyväisiä, että he luutnantti Järnefeltin ehdotuksesta maksoivat Saloselle 20 bancoruplan lisäpalkkion.
Pietarsaaren maakunnasta kotoisin oleva puuseppä Matts Aulin suoritti kirkon sisustamisen ja rakennustöiden viimeistelyn, joka valmistui 11.9.1814.
”Kirkon parvekkeella on kuulemma vielä jäljellä vanhoja penkkejä, jotka ovat niin kapeita, että jos penkkiin nukahtaa, siitä putoaa.”
Vähäisiä korjauksia kirkkorakennukseen tehtiin myöhemminkin, kuten rakentamalla sakastin oven eteen lumikinoksilta suojaava kuisti. Kuisteihin taas huomattiin vuonna 1816 rakentaa ovet, koska kirkonkylällä vapaana olevat siat ja vuohet olivat ottaneet ne katospaikoikseen. Vuonna 1830 kuistien ovet muutettiin ulospäin aukeaviksi.
