OTTO MANNISEN SYNTYMÄKODIN MUISTOMERKKI

Ote Kangasniemen historia- ja museoyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirjasta huhtikuun 9. pnä 1955.

Saapuvilla olivat seuraavat johtokunnan jäsenet:

kauppaneuvos V. Suuronen
kansanedustaja V. Sarjala
opettaja O. Partti
kunnansihteeri V. Kortekallio
vänrikki O. Hänninen
palopäällikkö A. Heiskanen
haudankaivaja K. Laitinen


Käsiteltiin taidevalimo Aaronin tarjous runoilija O. Mannisen muistokilven valamisesta. Huomioon ottaen yhdistyksen taloudellisen aseman pidettiin tarjousta liian kalliina. Tämän johdosta annettiin kansanedustaja Sarjalan tehtäväksi lisätarjouksien hankkiminen sekä ottaminen vielä yhteyttä tarjouksen tekijäänkin.


Muistolaatan jalustakivi päätettiin hankkia Hokan kylän alueelta luonnonkivestä ja tämän toimenpiteen huoltaminen annettiin opettaja O. Partin tehtäväksi.


Muistolaatan kiveen kiinnittäminen ja kiven paikalleen pystyttäminen annettiin palopäällikkö A. Heiskasen tehtäväksi.

Otto Hänninen
pöytäkirjanpitäjä


Otto Mannisen muistomerkki paljastettiin 15.8.1955 Topias Mannisen istuttamien lehtikuusten alle. Laatan teksti: Tässä talossa syntyi runoilija Otto Manninen 13.8.1872. Kuva: Sari Tulla.

Ote Kangasniemen historia- ja museoyhdistyksen johtokunnan pöytäkirjasta lokakuun 15. pnä 1955.

kauppaneuvos V. Suuronen
kansanedustaja V. Sarjala
kirkkoherra M. Tukia
opettaja O. Partti
kunnansihteeri V. Kortekallio
vänrikki O. Hänninen
kunnanjohtaja A. Pikkarainen


Kokoontuessaan ensimmäisen kerran runoilija O. Mannisen muistolaatan paljastustilaisuuden jälkeen, luettiin kokoukselle Mannisen veljen Heikki Mannisen lähettämä sähke, joka kuului seuraavasti:

”Hämeenlinna 0231 18/17 12/17 14.57 Historia- ja museoyhdistys, Rasikangas, Kangasniemi. Olen hengessä mukana veljeni Otto Mannisen muistotaulun paljastustilaisuudessa. Tervehtien Heikki Manninen.”

Samalla päätettiin tähän merkitä edellä mainitun tilaisuuden kulku, joka oli seuraava:

Kauniin, aurinkoisen sään vallitessa saapuivat kutsuvieraat sekä runsaslukuinen hokkalaisten joukko muistolaattakiven äärelle, joka vielä oli kankaalla verhottu ja jota taustalla suojasi valtakuntamme siniristilippu sekä punaisia ruusuja asetettuna patsaan äärelle. Kaksi kansallispukuista neitosta seisoi kunniavartiossa patsaan sivuilla. Myöskin runoilijan kotitalo Rasikangas oli juhlaliputettu.

Klo 14 saapuivat paikalle runoilijan omaiset sekä läänin maaherra Alpo Lumme, jotka hetken katseltuaan runoilijan syntymäkotia siirtyivät muistomerkin äärelle, jonka jälkeen juhlatilaisuus aloitettiin kanttori Paavo Ilomäen johtamalla Kangasniemen laululla, johon juhlayleisö voimakkaasti yhtyi.

Tämän jälkeen seurasi yhdistyksen puheenjohtaja, kauppaneuvos V. Suurosen tervehdyspuhe, jossa hän käsitteli Mannisen suvun vaiheita Kangasniemellä.

Agronoomi A. Hoviniemi lausui Mannisen runot ”Kallioon lyöjä” ja ”Virrantyven”.

Muistokiven paljastuspuheen piti maaherra Alpo Lumme. Hän mainitsi, että näitä Otto Mannisen kotipolkuja astellessa tunsi itsensä kuin pyhiinvaeltajaksi ja mielen täyttää suuri kiitollisuus sitä miestä kohtaan, joka on antanut kansalleen niin paljon.

Paljastuspuheen jälkeen päästettiin patsaan verho ja maaherra Lumme luki laatassa olevan tekstin.

Runoilijan puoliso, rouva Anni Swan-Manninen kävi muistokiven äärellä kunnioittamassa puolisonsa muistoa.

Kangasniemen kunnan- ja seurakunnan kukkalaitteen toi patsaalle opettaja Helmi Romo sekä sosiaalisihteeri, rouva Sirkka-Liisa Viinikainen sekä historia- ja museoyhdistyksen kukkavihkon opettaja Orvokki Hujanen ja yhdistyksen sihteeri O. Hänninen.

Vapaan sanan aloitti opettaja O. Partti puhuen hokkalaisten puolesta. Kansanedustaja V. Sarjala kunnan edustajana mainitsi kuinka Otto Manninen on tehnyt Kangasniemeä tunnetuksi ja kuinka iloisia kangasniemeläiset ovat saadessaan pystyttää muistomerkin suurelle pojalleen.

Rovasti M. Tukia puheessaan tähdensi O. Mannisen suurta osuutta Raamatun käännöstyössä.

Savon teollisuuden ja matkailuyhdistyksen puolesta puhui päätoimittaja A. A. Tienheimo, ja talousneuvos Akseli Viinikainen puhuessaan muisteli runoilijan kouluaikaisia vaiheita.

Otto Mannisen omaisten kiitokset esitti fil. lis. Antero Manninen mainiten, että Kangasniemi oli aina hänen isäänsä lähellä, ja kuinka iloinen hän oli siitä, että hokkalaiset niin runsaslukuisina talkoovoimin olivat mukana tämän muistomerkin pystyttämisessä.

Tilaisuus päättyi Maamme-lauluun.

Tämän jälkeen kutsuvieraat siirtyivät runoilijan syntymäkotiin kahville. Runoilijan muistoista kertoillen sekä Rasikankaan vaiheita muistellen jatkui sama juhlavan harras tunnelma, joka ulkotilaisuudessakin oli leimaa antava.

Lopuksi kunnanjohtaja A. Pikkarainen lausui kiitokset talon isäntäväelle sekä kaikille tämän erittäin harrastunnelmaisen tilaisuuden saamiseksi työskennelleille.

Tarjoilusta huolehtivat Hokan maatalousnaiset kotitalousneuvoja neiti Toini Lappalaisen johdolla.

Otto Hänninen
pöytäkirjanpitäjä


Topias ja Matilda Manninen Kuva: Otto Manninen.

Otto Mannisen isä Topias Manninen (1847-1929)

Topias Manninen oli Rasikankaan talon isäntä, Kangasniemen Hokan kylällä. Topias avioitui Matilda Mannisen kanssa 24.3.1871.
Topias oli käsityötaidon mestari, kuten isänsä Anttikin. Topiaksen mielenkiinto suuntautui kaikenlaisen uuden suunnittelemiseen ja yrittämiseen, ei niinkään perinteiseen maanviljelykseen.

Mies raatoi kerran kivikkoista sarkaa,
mut´turpeen kaivusta ain´ aatos karkaa;
taonta, veisto, keksiväinen miete
se rakkain, vihtävin ol´ajanviete,
sen valtavietti, sahrain taakse taipuin’
vain sammumatta kapinoivin kaipuin.
Siks´ antoi piltin pienen isäin tiestä
hän poiketa, ei tehnyt kyntömiestä,
tien oudon viittoi – kuink´ ois tiennyt minne?
vain sinne, miss´ ei saarra umpirinne!
Ehk´ unelmoi hän poikaansa puusäkkiin. –
Niin metsän lapsi joutui kouluhäkkiin.


Rasikankaan kuva teoksesta Kotiseutuni Savo.

Rasikangas v. 1943. Talo paloi v. 1976. Kuva: Kangasniemen kotiseutuyhdistys.

Topias Manninen oli edistyksellinen viljelijä. Hänen aikanaan Rasikankaan tilalle rakennettiin asuinrakennus ja kivinavetta. Topiaksen poika Kalle, joka oli ollut maatalousopissa, istutti puutarhaan omenapuita ja marjapensaita, joita ei tuohon aikaan vielä yleisesti taloissa ollut.

Naapurin emäntä Hilja Hokkanen muistaa ”Raskankaan Topian” monipuolisten harrastusten miehenä, joka hoiti hyvin taloaan ja kivesi peltojaan, joita reunustavat kivirauniot ovat Hokan tien varressa nähtävissä. Moninaiset toimet ja tehtävät tilanpidon ulkopuolella veivät aikaa ja varojakin, niin että talon pito jäi häneltä lopulta sivuseikaksi.

Topias Manninen osallistui monin tavoin pitäjän kehittämishankkeisiin. Kuntakokous myönsi vuonna 1875 talollisenpojalle 150 markan matka-apurahan ”edesauttaaksensa teollisuuden edistymistä kunnassa”. Topias Manninen matkusti Helsingin Kaivopuistossa järjestettyyn suureen teollisuusnäyttelyyn, jota myös Aleksanteri II kunnioitti läsnäolollaan.

Vuonna 1876 Kangasniemen Palovakuutusjohtokunnan jäseneksi valittiin talollisenpoika Topias Manninen Hokasta.

Vuonna 1877 kuntakokouksen pöytäkirjassa mainitaan, että kunnallislautakunnan työskentelyolosuhteet paranivat melkoisesti, kun päätettiin Topias Mannisella teettää 27 markkaa maksava kirjastokaappi, jossa oli oleva hyllyt ja lukko ovessa.

Vuonna 1902 kuntakokous valitsi Adolf Marttisen ja Topias Mannisen laatimaan Puulaveden kalastusohjesääntöä yhdessä Hirvensalmen edustajien kanssa. Topias Manninen kuului myös v. 1903 perustetun Maamiesseuran ensimmäiseen johtokuntaan.

Kansansivistystä ja lukuharrastusta edistääkseen Topias piti talossaan lukutupaa, jonne tilattiin lehtiä kyläläisten luettavaksi. Oman kylän, Hokan, kansakoulun (v.1903) suunnittelussa ja rakentamisessa Topias Manninen oli keskeinen henkilö.

Matti Kuusi on lausunut Topiaksesta:

”Hänen kohdallaan alkoi vanhan talollissuvun kulttuurinousu ja taloudellinen häviö. Hänen talonsa oli paikallisten sivistysharrastuksen keskus, koko kylän lamppu.”

Topias tunnettiin Hokan kylällä tietomiehenä, ”jos et tiiä, kysy Raskankaan Topialta”.

Topias joutui myymään Rasikankaan tilan v. 1912 murheellisesti päättyneiden, kyläläisten yhteisten liiketoimien johdosta. Otto Mannisen ja Anni Swanin (1875-1958) Kotavuoren huvilasta Rämiäisen saaressa tuli tämän jälkeen Topiaksen perheen koti.

Topias oli myöhäiseen vanhuuteensa asti taitava puunveistäjä ja sai töistään palkintoja vielä vuoden 1927 maatalousnäyttelyssä. Kangasniemen Kotiseutumuseossa on näytteenä Topias Mannisen kädentaidoista mm. kynänvarsi/paperiveitsi, taskukellon teline, leijonaveistos, koristeveistetty puutaulu ja koristeltu sirpin kädensija.

Otto Manninen. Kuva: Kotiseutuarkisto.

Otto Mannisen lapsuus

Otto Manninen (13.8.1872–6.4.1950) oli Topias ja Matilda Mannisen kahdeksanlapsisen perheen esikoinen. Otto oppi lukemaan jo varhain, niinpä isä Topias laittoi pojan Kangasniemen ainoaan, kirkolla olevaan kansakouluun syksyllä vuonna 1881.

Otto palasi koulusta jouluksi kotiin ilman kirjaa, jonka isä oli hänelle hankkinut ja jota hän olisi itsekin halunnut tutkia. Niinpä Topias ja Otto lähtivät yhdessä hakemaan kirjaa koulusta. Kävi kuitenkin niin, että opettaja oli joko pitänyt kirjaa liian hienona talonpoikaiseen ympäristöön tai hän ei ollut itsekään ymmärtänyt sen arvoa, vaan heittänyt sen roskiin. Joka tapauksessa seurauksena oli se, että Topias otti poikansa pois kansakoulusta ja vei hänet suoraan Mikkelin ala-alkeiskouluun, jota hän kävi puolitoista vuotta.

Oton koulutie jatkui lukioon. Mikkelin lyseo oli tuolloin vain ruotsinkielinen, ja Otto joutui käymään yhden vuoden yksityistä ruotsinkielistä koulua.

Isä Topias oli päättänyt kouluttaa Oton ja hoitaa parhaan kykynsä mukaan niin koulukuljetukset kuin muunkin tuen. Neljä kertaa vuodessa isä vei pojan hevosella Mikkeliin. Voi vain kuvitella mitä ”viisi kahdeksatta penikulmaa” käsittänyt matka tammikuun pakkasella tarkoitti. Äiti laittoi Otolle matkaevääksi sen mitä talosta pystyi. Vuokrarahat Otto hankki antamalla iltaisin yksityisopetusta.

Mies ajoi taivalta talviyön
pään päällä korkeat tähdet
ne tuikki kuin tutkien: minne, mies
ylen varhain jo yöllä lähdet?

Te kohtalon korkeat tähdet, en
minä lähde, olen vain saatto.
Sois vaikenevan, sois välkenevän
tien laaksoista lapselle taatto.

Reen perässä pienoinen matkamies
vain uinui lämmintä unta.
Havulehviltä hahtuvat leijaillen
loi nukkujan luomille lunta.

***
Yhä vuodesta vuoteen ohjasit noin
käsin varmoin ne kouluretket,
kodin kultaisen mailt´ eron haikean
ja riemuisat palaushetket.

Monet valvoit ne talviset taipaleet,
oli parrassa pakkasen kuuraa,
mutt´ utuiset toiveet ne tornejaan
niin kauas, niin kauas muuraa.

Mitä toivoit niin, mihin uskoit niin,
mihin kaipaus niin oli suurta,
siell´ että kaukana kasvattaa
sa hennoit herkintä juurta?

***
Unt´ uinut syvää nyt matkamies
mut uinuos turvaisasti.
Joku Suuri ja Korkea ohjaa ties,
sen ohjaa perille asti.

Otto valmistui ylioppilaaksi vuonna 1892 Mikkelin lyseosta. Helsingin yliopistosta Otto valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1897.
Oton vaikutus Hokan ja Kangasniemen kehityshankkeiden edistäjänä oli huomattava. Esimerkkinä voidaan mainita matkailun edistäminen ja Puulan rantamaiseman hyödyntäminen sekä Hokan tien kunnostus. Hokan koulun, nykyisen Otto Mannisen koulun, rakentamiseen Otto ja Topias vaikuttivat merkittävästi.

Rasikangas taiteilijaresidenssinä

Rasikankaalla vieraili, työskenteli ja vietti taiteilijaelämää suuri joukko ajan kuuluisia kirjailijoita ja taiteilijoita. Monessa dokumentissa todetaan, että pyrittiin elämään raittiisti luonnosta ja sen antimista nauttien.

Eino Leino kävi Rasikankaalla ainakin vuosina 1897, 1899, 1901, 1903 ja 1905, ollen joskus jopa pari viikkoa. Eino Leino on kirjoittanut 7.6.1903 Freya Schoultzille:

”Saunoimme, söimme kasviksia, teimme kävelyretkiä, raivasimme kivistä peltoa ja illalla saunoimme uudelleen.”
”Täällä on hyvin kaunista. Laaja, laaja metsä, laaja näköala, hauska talonväki – kaikki tekee elämän täällä keskeytymättömäksi levoksi.”

Eino Leinon Nocturne on suomalaisen runoaarteiston kruununjalokivi. Leino on kirjoittanut kyseisen runon juuri Kangasniemellä, Rasikankaan maisemissa:

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.

Lähteet:

Hokkanen, Simo

Juuret Rasikankaalla; Otto Mannisen ja hänen sisarustensa kirjeenvaihtoa 1897-1913. 2001. Toim. Arjava, Hellevi. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden seura.

Kangasniemen kotiseutuyhdistys.

Ken Hokassa ei hukassa 1988. Kangasniemen kansalaisopiston kurssin Tunne kotikyläsi ryhmätyö. Kangasniemi: Kangasniemen Mainospaino.

Kyröläinen, Oskar 1973. Kangasniemi. Kotiseutuni Savo. Kuopio: Suomen maakuntajulkaisu Oy.

Leino, Eino 1961. Kirjeet 1. Eino Leinon kirjeet Freya Schoulzille ja omaisille. Toim. Peltonen, Aarne M. Helsinki: Otava.

Manninen, Antero 1962. Kangasniemen historia II. Pieksämäki: Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino.

Silkkihienot siteet; Anni Swanin ja Otto Mannisen kirjeenvaihtoa 1898–1908. 2000. Toim. Manninen, Antero & Arjava, Hellevi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Vehmala, Raija.